Joulun odottelua

Moikkelis

1. Joulukuuta.........2. Joulukuuta.....Lunta tulee lunta menee, mutta se ei millään tule pysyäkseen.......6...Joulukuuta......Itsenäisyyspäivä tuli ja meni.....Joulu fiilis nousussa....8....joulukuuta......11. Joulukuuta.....Joulu fiilis laskussa ja hetkeksi katoaa kokonaan.....14. Joulukuuta......Luukut vain häviävät kalenterista.......16. Joulukuuta....Joulu yhä lähempänä, mutta ei yhtään tunnu siltä, että se olisi nyt sitten tulossa loppujen lopuks.....ja PAM 19. Joulukuuta eli tämä päivä. Jouluun on enää viitisen päivää, mutta eipä siltä oikeen tunnu. Taitaa muuten tulla ensimmäinen lumeton Joulu koko mun elämän aikana. Aika hämmentävää sinäänsä.

Tälläistä minä tänne Helsinkiin haluan...

Tosiaan hei vaan pitkästä aikaa. On vähän tää blogi kirjottelu ny jääny, koska ennen minulla oli sellainen rytmi tämän kanssa, että kävin ottamassa kuvia ja sitten aina siihen kirjottelin siihen jonkun mukavan tekstin, mutta nyt, koska kamerani meni rikki niin en voi tätä rytmiä noudattaa ja senpä takia tässä nyt on ollut tälläinen mukava aikaväli.

Viimeiset uskonnon tunnit ja tuleva joulu ovat yhteisvoimin herättäneet minussa ajatuksia, pohdiskelua, pään lyömistä seinään ja sen sellaista, koska jostain tuntemattomasta syystä mun oma käsitys joulusta on tässä viimeisten 2 vuoden aikana alkanut muuttumaan aika jyrkästi, koska ennen odoteltiin niitä kaikkia lahjoja ja lahjoja ja vähän vielä lisää lahjoja, mutta nyt niitä ei edes tee oikeastaan mieli, joten tänäkin vuonna olen jättänyt joulupukin kirjeen omaan laatikkoo tyhjäksi paperiksi, toisin kuin siskollani jolla menikin kaksi A4:sta kun se lahjatoiveitaan kirjoitteli ylös. Rupesin myös miettiimään, että mistäköhän tämä lahjojen antamisen ja saamisen ajatus on oikeen lähtöisin.

Vähän ehkä fiktiivisen kuvan siitä antaa suomalainen elokuva Joulutarina, jossa kerrotaan miten joulupukki ja lahjojen jako perinne on saanut alkunsa.Tarina alkaa sillä, että Pojan nimeltä Nikolas äiti herättää pojan ja kertoo, että hänen siskolleen on noussut korkea kuume ja he joutuvat viemään hänet kylään lääkärin luokse. Seuraavaan kohtaukseen siiryttäessä äiti ehdottaa Nikolakselle, että hän voisi viimeistellä lahjansa Aadalle eli tälle pikku-siskolle. Tämän jälkeen isä sanoo seuraavan: ''mistä ihmeestä sinä Nikolas olet päähän saanut, että jouluna pitäisi antaa lahjoja? Vaikkakin kaunis ajatus se onkin.'' Voiko se siis olla niin, että perinne saa alkunsa pojan hassusta pienestä lahjan antamis eleestä. Aikaa kuluu, mutta vanhempia ei näy missään. Kun sitten lopulta kaksi miestä kylästä tulee ilmoittamaan Nikolakselle, että hänen vanhempansa ja pikku Aada olivat pudonneet jäihin ja kuolleet, joten Nikolas oli siis jäänyt orvoksi. Siitä alkaa pojan kiertolaisvuoden kylässä perheestä toiseen, koska kenelläkään ei ole varaa elättää häntä koko ajan. Ensimmäisestä perheestä Nikolas saa ystäväkseen Eemelin, josta sitten tuleekin Nikolasksen paras ystävä ja apuri. Vuodet kuluu ja Nikolas jatkaa sitä hassua pikku elettä jakaa lahja jokaiselle lapselle kylässä jossa oli asunut. On taas aika hakea lista kaikista uusista lapsista Eemeliltä siellä Nikolas näkee yllätykseksi, että Eemelille ja tämän vaimolle oli syntynyt tyttö vauva joille he olivat antaneet nimen Aada (jaaaaa tästä hypätään sitten loppuun etten spoilaa koko leffaa) Vanhoina vuosi Aada on jo huolissaan Nikolaksen kunnosta jakaa lahjoja ja sanookin tälle tämän isän kuoltua(eli siis Eemeli oli kuollu) ''Nikolas on sinunkin aika miettiä itseäsi eikä aina muita''(loput voittekin sitten katsoa itse)

Tämä fraasi ''Nikolas on sinunkin aika miettiä itseäsi eikä aina muita'' sai minut ajattelemaan, että joulu on enemmän antamisen aikaa kuin saamisen aikaa. Nikolas pyhitti koko elämänsä sille, että muilla oli jouluna hyvä olla ja hänelle itselleen riitti vain se, että sain kuulla sanat ''Hyvää Joulua, Nikolas''. Toivoisin, että useampi ajattelisi niin, koska tosi moni haluaa hirveät kasat lahjoja ja ajattelee vain itseään. Ehkäpä Nikolaksen pointti tällä lajojen antamisella olikin se, että hän halusi vain muistaa ihmisiä joita rakastaa. Hän pudotti pikku Aadallekkin lahjan joka joulu järven jäähän ja tällä vain halusi muistaa siskoaan. 

Itse olen ainakin sitä mieltä, että joulu on enemmänkin muistamisen ja rakkauden jakamisen aikaa eikä niinkään lahjojen aikaa.

He who has not Christmas in his heart will never find it under a tree. ~Roy L. Smith

The best of all gifts around any Christmas tree: the presence of a happy family all wrapped up in each other. ~Burton Hillis

Ruth Carter Stapleton
“Christmas is most truly Christmas when we celebrate it by giving the light of love to those who need it most.”


George F. McDougall
“Best of all, Christmas means a spirit of love. – A time when the love of God and the love of our fellow men should prevail over all hatred and bitterness; a time when our thoughts and deeds, and the spirit of our lives manifest the presence of God.”


Eipä mulla sitten mitään muuta oikeen ollutkaan. Itselleni kuuluu ihan hyvää ja kaikki on niinkuin pitääkin. Joten muistakaahan rakkaita ihmisä tässä joulun alla ja joulu päivänäkin, lahjat ovat ihan kivoja, mutta minusta suurempi lahja on se, että näkee toisen ilon kasvoilla.


Tämä oli Santerin avautumisnurkkaus. Hyvää joulun odotusta ja hyvää yötä.

Unta

Olen nukahtamisen rajamailla, kun näen välähdyksen ja toisen ja sen jälkeen vielä yhden. Kiinnostukseni herää asiaa kohtaan ja päätän nousta tutkimaan asiaa, sitten tajuan, että en pysty nousemaan ylös ja ihmettelen asiaa. Suljen silmät ja yht äkkiä tajuan istuvani sängyn reunalla, unohdan hetkeksi välähdykset ja yritän ymmärtää, että näenkö unta. Päätän kuitenki olla vaivaamatta päätänäni liian kaun sillä ja siirryn ikkunalle katsomaan, että tapahtuuko ulkona mitään...mutta ei, ei ulkona ainakaan mitään näkyny. Ainoa asia minkä näin ja sisäistin kunnolla oli oman naaman heijastus. Katson sitä hetken ja totean itselleni, että kaikki onkin ihan hyvin ja päätän siirtyä takaisin sänkyyn nukkumaan ja juuri kuin käänny ympäri selän takana välähti taas samainen valo. Käännyin mahdollisimman nopeasti ja raotin verhoa vähintään yhtä nopeasti, mutta en vieläkään nähnyt mitään poikkeuksellista...mutta hetkinen mihin katosi myös oman naaman heijastus? En siis nähnyt enää sitäkään. Säikähdin asiaa, mutta samalla en tuntenut pelkoa vaan päätin kääntyä ympäri ja jatkaa unia.

Käänyttyäni huomasin, että huoneestani oli kadonnut sänky jolla vielä hetki sitten makasin. Tässä vaiheessa totesin, että nyt ollaan kyllä unten mailla aivan varmasti. Talossa vallitsi yllättävä hiljaisuus. Aavistin, että sähköjäkään ei olisi, koska en kuullut tuttua jääkaapin huminaa. Päätin tarkistaa asian painamalla valonkatkaisiaa ja hämmästyin sillä talossa olikin sähköt, koska lamppu syttyi iloisesti ja se sai hymyn kasvoilleni, mutta silti epäilys heräsi, että miksi en kuullut huminaa. Avasin oven ja säikähdin taas, sillä en nähnyt mitään, en yhtikäs mitään. Edessä oli pelkkää pimeyttä. Samassa kuulin huudon ja takana vielä noin viisi sekunti sitten palanut lamppu poksahti ja jäin seisomaan keskelle pimeyttä.

Suljin silmäni ja toivoin, että tämä kaikki loppuisi tähän hetkeen, mutta silmäni avattua sain pettyä sillä seisoin vieläki keskellä pimeyttä ja kaiken lisäksi kuulin vielä äänen, joka mumisi jotain. Yritin kuunella tarkemmin, että mitä äänellä olisi sanottavana mutta en yksinkertaisesti saanut selkoa siitä. En tiedä kuinka kaun seisoin siinä, mutta sitten sain muminan keskeltä napattua lauseen : "Ä....äl....ä..älä...usk..o...mihinkään...mi.mi...mit...mitä...NÄET". Säpsähdin, koska viimeinen sana tuli kirkaisuna ja aivan korvan vierestä, refleksimäisesti päätin huitaista kädellä siihen suuntaan, mutta huitaisin vain ilmaa. Samassa äänet lähtivät ja jättivät minut yksin pimeyteen. Jäin pohtimaan vikaa sanaa "näet", paikassahan oli ihan pilkko pimeää. Tarkoittiko tämä nyt sitä, että minun pitäisi uskoa kaikkea mitä kuulen ja heivata näköasti pois pelistä.

Päätin totella ääntä ja suljin silmät uudestaan sillä ne olisivat nyt hyödyttömiä. Peloissani astuin askeleen eteenpäin. Hämmästyin, koska odotin, että minulle kävisi jotain, mutta otinkin vain normaalin askeleen. Ilo täytti minut ja syrjäytti pelon täysin, mutta samalla pääsi unohtumaan se sana "näet" sillä avasin silmät ja näin valon tai pikemminki tutun välähdyksen. Ilon valtaamana lähdin kävelemään pikaisesti välähdystä päin ja pian huomasin juoksevani tätä valoa kohti. Juuri kun luulin pääseväni välähdyksen ja valon luokse niin se vain katosi ja seisoin taas pimeydessä. Samassa kuulin taas samaisen mumisevan äänen mutta tällä kertaa se ei ollu enää muminaa vaan selvä karjaisu : "NÄET!". Havahduin ja muistin edellisen äänen neuvon ja vielä murto-osa sekunin myöhemmin tajuttuani virheen läpsäisin itseäni, mutta se ei auttanu.

Läpsäisyn seurauksesta suljin silmäni noin sekuniksi ja avatessani ne taas näin hahmon tai enemmänki siluetin hahmosta aluksi, mutta sitten näin kuinka hahmo kohotti kättään ja osoitti taakseni sormella ja sanoi hiljaisella ja rahisevalla äänellä : "Ka....tso...mit...mit..mitä...ssss...ait...ai..aik...aikaiseksi". Aloin tekemään kääntymisliikettä, kun muistin äänen sanan "näet" ja aikomukseni oli pysäyttää kääntymisliike, mutta en voinut. Nopeasti tein johtopäätöksen, että en saanut nähdä, mitä takanani oli, joten suljin silmäni ja kuulin olennon karjaisun : "EI!" ja sen jälkeen tuskallisen huudon.

Minua ympäröi taas hiljaisuus. Olin tavallaan onnellinen, mutta samalla pelkäsin avata silmiäni. Seisoin hetken vielä silmät kiinni, mutta kerättyäni rohkeutta päätin avata ne ja avatessani ne tajusin makaavani sängylläni. Hengitin syvään ja hitaasti. "Kaikki olikin vain unta", tokaisin itselleni. Naurahdin asialle, mutta jostain kumman syystä heräsi epäilys, että mitä tuol oven takana on. Nousin sängyltä luottavaisin mielin, koska kuulin tutun jääkaapin huminan.

Ovelle päästyäni vedin viimeisen henkäyksen ja avasin oven. Samantien jäähmetyin pelosta paikallani sillä tajusin tuijottavani noin viiden senttimetrin päästä samaisen olennon naamaa. Mutta samantien tajusin, että olin nähnyt samaiset kasvot jossakin aikaisemmin. Aivan, olennolla oli minun ilmeeni ja kasvoni. Se samainen ilme jonka näin ikkunassa.

"Näet" kajahti päässäni ja siinä samassa hetkessä suljin silmäni, mutta vielä viime hetkellä näin kuinka olento kohotti kättään tehdäkseen jotain, mutta nähtyään, että suljin silmäni se vain karjaisi taas tuskallisesti.

Havahduin omasta sängystä taas. Tällä kertaa päätin, että nyt pysyn omassa sängyssä aamuun asti ihan suosiolla.

Tällästä unta tällä kertaa...ei enää ikinä uudestaan. Tämän unen jälkeen tajuan, että liika uteliaisuus voi satuttaa ihmistä ja se että tottelemalla pääsee aika pitkälle on täysin totta.

Oikeen hyvää alkuviikkoa teille lukijoille. Pitäkäähän lippu korkealla