Epäonnistuminen vaiko onnistuminen

Moikkelis kaikille.



Ajattelin taas kirjoittaa omat ajatukseni tähän jotka syntyivät niinkin yllättävässä paikassa kuin matikan uusintakokeessa. Ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin uusimaan jonkun kokeen ja se tuntui hivenen hämmentävältä, mutta saatuani koepaperin eteen ja tajuttuani, että tästä ei mennä läpi ei sitten millään. Niin tajusin myös sellaisen asian,että kuinkakohan monta kertaa jossain asiassa voi epäonnistua, mutta silti yrittää uudestaan. Ajattelin myös, että kai minun täytyy uudestaan se kurssi käydä jotta ehkä sisäistän asian ja sitten pääsen kokeesta läpi.


Eli ajattelin vähän avata mun mieltä siitä miten monta kertaa asioissa MINUN mielestäni voi epäonnistua. Oon omien kokemusten kautta tajunnut, että joitain asioita ei voi vaan tehdä ilman sitä, että epäonnistuu. Itsekki olen aika monesti eri asioissa epäonnistunut, mutta aina oon uudestaan yrittäny ja joskus jopa sillon epäonnistunut. Siinä vaiheessa olen aina antanut asian olla hetken sillä tavalla kun se on ja siiten myöhemmin yrittänyt ja yleensä silloin onnistunut. (samaa tässä toivon ton matikan kokeen kohalla). Mutta esim. jos ystävä/kaveri/tuttava/sukulainen epäonnistuu johonkin sinuun kohdistuvassa asiassa, niin siinä mielestäni ei voi aina antaa uutta mahdollisuutta yrittää, tiedän se on julmaa, mutta itse en henkilökohtaisesti voi vaan antaa aina uutta mahdollisuutta ja luulenpa, että en ole ainoa tällä tavalla miettivä ihminen.

Mutta toisaalta onko jatkuva onnistuminen sitten hyväksi? Mitä jos ei ikinä saa tuntea epäonnistumista? Harvemmin se kyllä on niin, mutta kai sellaisiakin ihmisiä on jolla asiat menevät vain koko ajan putkeen. Enkä tällä nyt vaan tarkoita pelkästään koulua vaan muitakin asioita esim. vaikkapa ei aina mene putkeen perheen kans. Riidellään, asiat sovitaan ja sitten taas riidellään. Mielestäni se on eräänlaista epäonnistumista. 


Itelläni on just sellanen fiilis et mikään ei mene putkeen vanhempien kanssa ja tekisi mieli vain muuttaa pois kotoa. Mutta toisaalta ymmärrän heitä, että epäonnistun asioissa ja he eivät pidä siitä ja sen takia vaikkapa huutavat minulle. Mutta samalla vanhemmat ei tule ikinä miettineeks että "hei ehkä mekin tehään jotain väärin". Mietin omien vanhempien kohdalla, että milloinkohan he ymmärtävät asia. Huoh..ehkäpä siinä vaiheessa kun kotoa pois muutan.

Yritän elää asenteella  "Never give up and rise above everything" , mutta sekään ei onnistu aina. Onneksi elämässä on asioita, jotka auttavat aina unohtamaan nämä tyhmät asiat ja tuovat iloa arkeen. Varsinkin näin pimeenä ja harmaana talvea kohti menevässä arjessa on aina mukava nähdä jonkun nauravan tai sitten hymyilevän. Siitä ei pääse mihinkään, että se kieltämättä nostaa mielialaa aika huimasti, ihan vaikka sitä ihmistä ei tuntisi ja hän hymyilee sinulle vaikkapa bussissa ni sekin auttaa.


Muuten itelläni menee ihan hyvin, mitä nyt saattaa nälkä olla, mutta se nyt on ihan pikku juttu. Koulussa kaikki on hyvin, koska kaverit ja suht kiinnostavat koulu aineet. Kuten vaikkapa kuvis jossa kuvataan lyhytelokuvaa jota tänään päästiin kuvailemaan ja huomenna ehkä jo editoimaan. Sitten taas siirrytään sinne vapaa-aika osiolle niin muuten on ollu ihan huippu viikko, mutta tänään taas iski sellanen olematon fiilis ku vaa makas sängyn pohjal ja mietti, että mitä mä voisin elämälläni tehdä.

Eeei mulla sit taida olla enää mitää tällä kertaa. Nähdään ens blogissa ja pitäkäähän lippu korkealla.

Ps. Mua vituttaa suuresti toi sää tuolla ulkona, kun ei oikeen kuvaamaan pääsen ku aina sattuu satamaan vettä ku olis aikaa kuvata, mutta sit ku sitä aikaa ei ole niin aurinko paistaa ja linnut laulaa

Déjà-vu

Moikka moi taas itse kullekkin



Kävelen keskustassa, astun rullaportaisiin ja samalla huomaan, että toisilla ylöspäin menevillä liukuportailla pikkulapsi aloittaa känkkäränkkä fiiliksen, koska ei kuulemani perusteella saa jotain lelua. Ajattelen heti, että nyt hänen isä varmasti rupeaa huutamaan, mutta yllätykseksi hän ei alkanut huutaa vaan selitti lapselle tyynesti tilanteen, mutta lapsi ei ymmärtänyt asiaa, joten isä päätti vain hiljaa kääntyä ja kävellä pois, lapsi yritti vielä huutaa siinä, mutta kun huomas, että siitä ei ole apua niin päätti hiljentyä, nousta ylös ja juosta isänsä perää. Näen tapahtumassa itseni pienenä ja tulee pieni Déjà-vu tunne.


Monesti olen toivonut, että kun olin pieni lapsi niin minua oltaisiin kohdeltu noin niinkuin tuon kyseisen lapsen isä teki, mutta ei..minua kohdeltiin ihan eri tavalla. Minulle huudettii ja karjuttii, mutta ei ikinä selitetty asioita ja se nyt jälkeenpäin harmittaa. Toisaalta se herätti minut ja toi maan päälle takaisin, tajusin, että aina ei saa mitä haluaa. Vanhemmaks ku oon kasvanu niin oon tajunnu, että ehkä ihan hyvä vaan, että pienenä lapsena en saanut kaikkea mitä halusin, koska nyt minun on helpompi elää, koska pystyn nauttimaan pienistä asoista joista toiset eivät edes heilahda. Yksinkertainen sana KIITOS saa minut hyvälle tuulelle kun taas toisille se ei merkkaa paskaakaan. Monesti näkee nuoria jotka valittaa esim. siitä mikä puhelin niillä on. VITTU kaikil muil on Iphone ja mul on tää paska Nokia. En ole ikinä ymmärtänyt tuota. Miksi ei vaan voi nautti siitä mitä sinulla on? Olen vahvasti sitä mieltä, että pitää nauttia pienistäkin asoista ja siitä mitä sinulla on eikä aina vaan haluta jotain lisää. Mietin myös, että pysähtyvätköhän ihmiset ikinä nauttimaan siitä mitä niillä on jo. Tunnen hyvin vähän ihmisiä, jotka oikeasti ja aidosti osaavat nauttia pienistä asioista. Moni ei myös varmaan ymmärrä tätä mun ajatusmaailmaa, mutta mun on siitä helppo puhua, koska koko mun elämä on ollut pienistä asioista nauttimista. En vanhemmilta ole ikinä mitään pyytänyt/saanut, koska kaikki mitä minulla on nyt on jotenkin pitänyt ansaita tai tehdä töitä sen eteen. Harmittaa vaan niiden puolesta jotka heräävät todellisuuteen vasta kun kotoa lähtevät. Samalla mietin, että harmittaakohan tälläisiä ihmisiä jotka saavat tavaroita silleen *naps* niin niiden tavaroiden menettäminen? Vai onko se heille yks hailee, koska saavat tilalle kuitenkin uuden. Huoh....

Äh... Tuntu väärält saarnata tänne, mutta jonnekkin tämänkin piti purkaa. Itselleni kuuluu oikeen hyvää ja en voisi olla yhtään onnellisempi kun olen nytten, koska kaikki rullaa elämässäni omalla tahdilla ja hyvällä sellasella. Tosin selkään on sattunut viimeisten päivien aika, mutta niistä on nautittu täysillä ja otettu ilo irti jokaisesta asiasta, jopa kaikkein ehkä pienimmästä ja huomaamattomasta asiasta nimeltään hymy. Ei ole mitään parempaa iloinen ihminen, koska siitä ilo leviää toisiin. Itsellä alkaa uusi kouluviikko niinkuin joka viikolopun jälkeen (oh really?) ja tästä tulee varmasti hyvä viikko. Toivotan kaikille nyt hyvää alkavaa viikkoa!

Santerilta hyvät yöt ja Im out.

Ps. Anteeksi kun ei kuvia ollut oikeen minkäänlaisia laitettavaksi, koska on ollut aivan karsee sää niin ei ole pystynyt mennä ulos kuvaamaan.

Lomat lomailtu

MORJENSTA VAAN IHMISET JA KAIKKI MUUT

Hei tosiaan kaikille pitkästä aikaa(ei siit oikeesti niinkään kaun ole), mut anyways.. Lomat on lomailtu ja takasin koulunpenkille palattu, vaikka viihdynkin koulussa niin silti välillä tuntuu vaa siltä, että tekisi mieli vaan kesken tunnin pakata kamat kasaan ja lähtee pois, koska ei vaan jaksa. Onneks lomalla sai vähän nukuttuu univelkoja kiinni, mutta masentavaahan se silti on herätä 06.15, jokainen aamu. Ekassa kuvassa on siis aamun fiiliksiä, kun seisoin juna-asemalla ja tuijotin ohi meneviä junia ja missasin jopa oman junani, koska en tajunnut sitä, että se siihen asemalle tuli...tajusin vasta siinä vaiheessa, kun juna näytti peräänsä. Siinä vaiheessa tajusin, että ''ei hemmetti nyt pitäis skarpata''.

Päivä menikin sitten muuten ihan mukavasti paitsi, että matikan tunnilla juuri kun pitäisi keskittyä niin iski kauhee selkäkipu niin sinnehhän se keskittyminen sitten hävis. Päivällä myös tajusin, että kaikki ei voi aina mennä putkeen elämässä. Ja tajusin myös, että ihmiset ei välillä vaan yksinkertaisesti osaa hyväksyy omaa kohtaloo ja jos asiat ei suju niin siitä laitetaan show pystyyn..en vaa osaa käsitellä tota asiaa. Vähän siinä fiilis menee jos esim. puhutaan paskaa selän takan. Miks sitä asiaa ei voi vaan sanoo suoraan päin naamaa, jos on sitä mieltä niin se kannattais vaan sanoo eikä vaan hautoo sitä, koska loppujen lopuks selän takana paskaa puhuminen vaa huonontaa omaa kunnioitusta ihmisenä ja persoonaana. Monet myös luulee, että jos jostain puhutaan paskaa niin ihminen ei huomaa sitä, eikä ne puhujat ymmärrä, että se on helposti huomattavissa.. Noniin mutta turhaan enää mun omista ongelmista valitan, mut toi oli pakko sanoo, koska se vähä kaivers mua koko päivän ja johonkin tää asia piti purkaa..

Tosiaan tänään myös tuli vähän kuvattua pari hassua kuvaa, koska ranta ja tuuli ja pienet aallot.

Meinas muuten kamera oikeesti pudota veteen (ku ennen tilannetta vitsailin itelleni, että nyt ku kamera tippuis ni ois tosi kiva)

Tälläistä tänään. Ei mulla sitten muuta. Toivottavasti teillä kenellä loma oli meni se hyvin ja en nyt häiritse enempää joten alkakaahan kipittää omien hommien pariin. Nähkäämme ensi plokissa.

Ajatuksia ja mietteitä

Moikkelis taas kaikki pesukarhut ja ihmiset jotka tänne eksy

Koska on lomaa ja minä en sen kauheemmin ole lomaihmisiä niin myöskään pitkään nukkuminen ei ole mun juttu. Tosiaan avasin silmäni tänään klo 08.17 ja 08.30 oli lenkkikamat päällä ja menossa juoksemaan. Koska juostessa ja vessassa tulee parhaat blogi-ideat ja niistä nyt yllätti tuo inspiraatio lenkillä, mutta ei mulla tietenkään ollu mitää mihin kirjottaa muistiin omia ideoita, joten nyt yritän sitten vetästä tämä ulkomuistista.

Tosiaan tässä vetelen viimeisiä päiviä lomasta tai ainaki siltä tuntuu, koska aika on mennyt kauhean hitaasti varmaankin sen takia, koska on ikävä kaikkia mahtavia ihmisiä jotka on jääny Helsinkiin loman ajaks ja muutenki itse kun viihdyn koulunpenkillä yllättävän hyvin niin kouluunki on ikävä, vaikka onhan täällä Kotkassa myös aivan mahtavaa ku saa pitkästä aikaa hyvää ruokaa ja paaaaaaaljon herkkuja, koska mummini on niitä ihmisiä, joka jaksaa aina leipoo ja kokata. Ja jos ei jaksa niin lopputulos on tässä:

 Vaikka sitä kuinka yrittäis elää terveellisesti ni aina noi hyökkää jostain kulman takaa silleen ''SYÖ MUT NYT SAATANA! MUUTEN KUOLET'' ni siin vaihees on pakko luovuttaa ja totella.

Mutta siis toi oli totaalisesti väärä asia....ei mun ruuasta pitäny puhuu....Mies nyt ryhdistäydy *läppäsy naamalle* noniii jatketaan.

Juostessani siis mietin sellaista asiaa kuin välittäminen, ymmärtäminen ja ystävyys. Mitä noi asiat edes oikeasti on? Mitä on välittäminen? Onko se sitä, että esim. toinen ihminen on valmis uhrautumaan puolestasi jossain asiassa? Voiko sitä silloin sanoa jo välittämiseksi vai pitääkö sen olla jotain muutaki...? 

Mitä on sitten taas ymmärtäminen? Onko se sitä et ihminen ymmärtää mitä sanot hänelle vai onko se jotain syvällisempää? Missä vaiheessa voi sanoa, että ihminen ei ymmärrä sinua?
Ja voiko aina ymmärtää toista vai voika jossain mennä raja, että enää ei ymmäretä?

Ja näin viimeisenä, mutta ei vähäisempänä mitä on oikeasti ystävyys? ja millon voi sanoa, että joku on sinulle nyt ystävä eikä enää vain kaveri tai tuttava? Onko se luottamus joka ratkaisee kaiken vai tarvitaanko siihen mukaan sitä välittämistä ja ymmärtämistä?

Elikkä noita asiota miten lenkillä ja en saanut itse mitään selkoa joten pää on nyt täynnä ajatuksia, mutta eiköhän ne ajallaan sieltä eri suuntiin lähde vaeltamaan ja selvitä omat tiensä eri puolille mun päätä joissa sitten itse saan enemmän selkoa niistä.

Parit kuvatkin olen saanut tässä otettua, mutta ei niitäkään ole mitenkään huimasti koska ole ollut aika laiska.

Ton veijarin kans lenkil on tullu käytyä. Parasta lenkkiseuraa ikinä

Ei mulla sitten muuta ollutkaan. Vähän oli sekava blogi, mutta ens kerralla ehkä sit jotain selvempää menoo! Nähkäämme seuraavassa plokissa

PS. Pitäkäähän oikein hassu loppuloma 

Haastetta

Haastetta mulle.

HAASTEEN TARKOITUKSENA on haastaa uusia blogeja, joissa on alle 300 lukijaa, ja antaa heille näkyvyyttä. Sain haasteen Vilmalta

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 faktaa itsestään
2. Jokaisen haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Mukaan pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 300 lukijaa
5. Haasteessa tulee lukea kenet on haastanut ja kertoa se haastetuille
6. Ei saa haastaa sitä kuka haastoi sinut

Hei vaan kaikille ja kiitosta Vilma sulle haasteesta, vaikka tulenki tekemään sen väärin ni silti teen sen! Oon ylpee itestäni. 

Alkuun kuitenki kuvia tästä mun ekasta syysloma päivästä (eli lälläslää kaikille kenellä se ei oo viel alkanu :P) Itellänihän ei sen kauheemmin ole mitään sanottavaa. Tästä alkaa:

Oli pakko ku muillaki on tälläsii kenkä kuvia!

Tollasii kuvii täl kertaa ja nyt sit haasteen pariin:

11 faktaa

1. Pesukarhut on mahtavia otuksia

2. Kuvaaminen on mun elämän keskipiste pitkälti ja ystävät on toinen sellane asia

3.Päärynäjäätelö on aivan erinomaista kesällä

4. Lukio on ihan pirun väsyttävää, mut samalla yllättävän hedelmällistä

5. Uiminen on kivaa

6. Olen matkustanut autolla melkeen koko euroopan läpi. melkeen...

7. Vanhemmat on kusipäitä (ainaki omani)

8. Toivon tekeväni tulevaisuudessa radioon liittyvää työtä

9. Talvi on parasta aikaa ikinä

10. Oon kärsivällinen, mutta kusipää välillä

11. Haluaisin kokeilla laskuvarjohyppyä joskus

1. Harrastatko jotain?

Kai sen niinki vois sanoo et harrastan. Elikkä kamera pysyy kädes ja lenkkeily on toinen asia

2. Paras asia bloggauksessa?

 Parasta blogaamises on varmaan se, että pääsee jakamaan omia ajatuksia muille vaikka ei omistaisikaan isoa lukijakuntaa

3. Lempi artisti/bändi 

Hmm täytyy olla tylsä ja sanoo, että mulla ei ole mitään lempi artistii tai bändii, koska musamaku on niin laaja

4. Millainen huoneesi on sisustukselta?
Aika tylsä, vähän värejä sekasin. Eli loppujen lopuks aika sekasorto huone.

5. Maa, jonne haluaisit matkustaa, miksi?

Haluaisin matkustaa varmaanki jonnekkin maahan missä on trooppinen sademetsä tai sitten Australia, koska kaikki ne eläimet siellä ja koralliriutat. Valokuvaajan kannalta toki noi molemmat.

6. Mukavimmat kengät?

Vaikee sanoo oikeestaan. Varmaanki kaikki kengät jotka sopivat jalkaan. Tai sitten jotkut "aamutohvelit"

7. Lempiruoka

Lasagne. Hands down, aivan loistavan ruuan ovat keksineet.

8. Missä olet 20 vuoden päästä? Entä 40v?

Oh...hmmm...20 vuoden pääst oon varmaan matkustamas maailman ympäri yksin tai mahdollisesti seuralaisen kanssa. 40 vuoden pääst oon varmaan asettunu asumaan johonki niistä maista yksin tai taasen jos on joku mukan ni sit hänen kanssaan.

9. Paras tuoksu/haju

1. Vastaleikattu nurmi

2. Sateisen yön jälkeinen aamuyö mökillä

3. Nainen 

10. Paras muisto kesältä?

Varmaankin se onnistumisen tunne ku onnistuin opettamaan pikkulapsia uimaan, koska tein työtä uimahallis apuopena

11. Jos saisit tällähetkellä mitä vain, mitä se olisi ja miksi?

Halauksen eräältä ihmiseltä, koska ikävä. Ja saada nähä omaa lapsuuden parasta kaveria, koska ei olla nähty 7 vuoteen. Ikävä sitäki. Kaikki muu mulla sit taitaaki olla täl hetkel hyvin.

Anteeks oon nyt tyhmä ja en haasta ketään, koska ei enää ketään haastettavaa, jonka tuntisin ja koska olen laiska niin en lähde etsimään jotain random ihmisii haastettavaks.

Kiitos jos jaksoit lukee loppuun saakka ja ylä femma jos niin teit! Arvostan suuresti ja hyvät lomat kaikille jotka sitä viettää (ja miks ei teillekki kuka sitä ei vietä) Näemme ensi plokissa. 

Väsymystä....väsymystä ja vähän lisää väsymystä

MOIKKELIS TÄÄLTÄ VÄSYMYSLANDIASTA!


Kello näyttää 06.15 ja soi samalla sihisten, koska omistan radioherätyskellon, jonka pitäis laittaa joku radiokanava soimaan ku on herätyksen aika. Käänny katsomaan kelloa ja sanon itselleni ''vielä viis minaa, pliis''. Tosiaan seuraava asia mitä tajuan on se, että kello on 06.45 ja isäpuoli seisoo ovella ja kertoo pontevasti minulle, että sä oot jätkä koht myöhäs. Samal tajuan, että munhan piti mennä tänää pyöräl kouluun ihan omasta tahdosta, joten kamat niskaan ja kello 06.58 olin jo ulkona ja pyörän selässä. Poljen....poljen ja poljen vähän lisää ja lopulta löysin itseni  Malmilta ja olin liian laiska jatkamaan siit enää pyöräl ni odottelin kaverii siin asemal ja siit hypättiin junaan.

Tosiaan hei vaan kaikille lukijoille ja muille pesukarhuille ja miks ei muillekki eläimille jotka tänne plokiin on eksyny. Aamuni siis alkoi noissa merkeissä ja siinä vaiheessa tajusin, että ei enää noin 5 tunnin yö unet riitä...olen siis nukkunut viimesten kolmen päivän aikana about 16 tuntii yhteensä kun muut nukkuu reilusti yli 20 tuntii yhteensä. Väsymyksestä huolimatta olen lukio tehtäviä paiskittu, koska tavoitteena olisi vähän paremmat kurssiarvosanat kuin viimeksi. Varsin hupaisaa on ollut kuvata videoo kuviksen kurssia varten.

Noissa maisemissa mä sitä videoo kuvailin. Oli kyl rannal harvinaisen kylmä

Asiasta toiseen pyöräily on siis ollut tässä lähiaikoina mulle se juttu ja tässä sunnuntaina käväsin vetämässä yhteensä vähän päälle 40km pituisen pyöräilylenkin. Seuraavana päivänä oli kyl sellanen fiilis et ei enää kyl ikinä kylmilteen tollasta matkaa....paitsi heti tänään pyöräilen yhteensä yli 20km, joten kai siitäkin on tullut valokuvaamisen ja lukion ohella sellainen kiva tapa viettää vapaa aikaa. Tuolta reissulta mukaan tarttui tälläisia kivoja otoksia:

Yllättävän tuskallista tol on ajaa, mut oon tohon pyörään kyl tyytyväinen

Tänään aamusta nappasin tälläisen kuvan ja näin myöhemmin mietin ku katon tätä, että onkohan etanoilla ikinä kiire minnekkään vai onks se ain tollasta samaa hidasta tahtia:

Muuten päivät koulussa on menny hyvin: Ollaan halattu, juteltu, naurettu ja muuten vaa pidetty hauskaa. Matikan tunnil tajuttiin Heinin kanssa, että kuinka tyhmiä me oikeesti ollaa, kun ei tajuta yksikertaisia asioita.

Ja tässä vaikka sä Natu vihaatkin mua niin oikeen kaunis kuva susta:

Oot omalaatuinen kaveri ja oon vaa ilonen, että tutustuin suhun. 

Pettymystä, naurua ja pesukarhuja

KAVEREIDEN TÄYTTÄMÄT KAKSI PÄIVÄÄ

Hölkkään ja mietin, että missäköhän olisin nyt ilman ihmisiä , jotka ovat minulle rakkaita ja erityisesti ilman ystäviä. Tajuan samalla, että onneksi tulinki MeLuun, enkä menny toiseen kouluun. Vaikka kokeiden osalta oli tullut pettymyksiä niin tuumin, että hetkonen minullahan on maailman paras luokka ja siinä samalla parhaat ystävät, eikä sovi unohtaa ystäviä mitä olen saanut luokkani ulkopuolelta. Hekin ovat aivan MAHTAVIA!


Huonoiden koetulosten masennuksen laskettu alkoi siis uusi jakso torstaina ja olihan kyseinen päivä aivan mahtava sillä kaverit tekivät fiiliksestä heti paremman ja lähdin kohti uusia kursseja hyvillä mielin. Aluksi luulin, että tulevilla kurseilla ei olisi mitään tuttua seuraa. Hyvästelin kaverit ja suuntasin kohti ensimmäistä tuntia, joka oli tällä kertaa Biologia. Saavuttuani luokan eteen tajusin, että voihan hittolainen luokkalainen on samalla kurssilla ja oli taas heti parempi fiilis! Natun kanssa huomattiin, että kurssista tulisi aivan mahtava ja ei todellakaan tylsä sillä satuimme istumaan vieläpä vierekkäin joten tylsää ei pitäis olla.


Pikku hiljaa huomasin, että en ollut yhdelläkään kurssilla yksin vaan jokaisella tunnilla oli joku tuttu jolle puhua. Paitsi Englannin tunnit, mutta sieläkin sain heti uuden tuttavuuden.

Koulun jälkeen suunattiin kohti keskustaa Heiksin, Suvin ja Tanjan kanssa ja siellä seuraan liittyikin Heini. Matkamme erkani heti rautatientorilla, koska RUOKA, mutta määränpää oli sama kaikilla nimittäin Radiokoplan lähetys.

Tunnelmat oli seuraavat:

Koska Heiksi on peruna eikä sillä ole blogia niin en voi mainostaa, HÖH :(

Tästä kuitenki sitten tämä höppänän Blogiin

OMOMOM PIZZAAAA

Tyydytettyämme nälkämme suuntasimme kohti Sörkkää ja Radiokoplan lähetystä, jossa taas höpöteltiin kaikesta kivasta. Ja minut jopa hyväksyttiin suuren ja mahtavaan koplaan lähetyksen päätyttyä, joten nyt kuulette mun kauniin äänen joka ikisessä lähetyksessä. Mietittiin oikeen iskevää nimeä uudelle kopla kokonaisuudelle ja päädyimme ainakin näin aluksi nimeen Radiokopla+1. Päivä oli myös täynnä ryhmähaleja.

Näin perjantain kunniaksi laitoin herätyksen soimaan kello kuudeks....eiku siis ainahan mä sen laitan siihen aikaan soimaan....noh anyways kellon oli tarkotus soida 06.15, mutta tämä herra päätti herätä kello 04.50. Ajatteleni ''ei helvetti pakkohan mun on tekemistä keksiä''

 joten itseni raahasin ylös ja lähdin lenkille ja sen jälkeen sitten aamutoimet ja huomasin, että kohtahan ollaan myöhässä joten eikun vaa juoksuks kohti bussia. Päivä rullas eteenpäin ihan normaalisti ja oli taas paljon naurua ja ryhmähaleja ja silleen. Olihan se ihan mahtavaa huomata, että korkeasaaressa oli korkeasaaripäivät ja oli ilmainen sisäänpääsy, joten päätimme luokkalaisen kanssa suunnata sinne ja tässä jotakin tunnelmia sieltä:

Kuten ystäväni Miiko tokaisi Tää on pettymys, noh ens vuon uusiks koska ei oikeita pesukarhuja päästy näkemään niin nämä kuvat saivat riittää. On muuten ihan sika makee piirros.

Tosiaan terraariossa pitäisi olla 2 metriä pitkä Viherköynnöskäärme. Huutakaa HEP ku näätte sellasen.

Miks katon aina, että noitten korvat on niitten silmät

Miiko niin halus rikkoa ton pleksin

Tervetuloa Dr. Karhun vastaanotolle. Miten voin auttaa?

Auto focus oli kaveri tässä kuvassa.

Näissä tunnelmissa loppuu tämä ploki, mutta palaattehan takaisin sitten lukemaan seuraavan plokin? Poistun tästä syömään pulla, joten pitäkäähän lippu korkealla lukijat!