Freedom finally you are here

Moikkelis



Aamulla herätys soi kello 06.31 ja noudatan samaa kaavaa niinkuin aina eli vessaan siellä selataan facebook ja instagram läpi jaaaa sitten poistutaan vessasta syömään aamupalaa ja sitten huomataankin, että perkele olen myöhässä. Noh onneks muistan, että koulu alkaakin vasta 09.00 eikä 08.30 niinkuin yleensä(koska koe, joka muuten meni ihan hyvin), joten en turhaan kiirehtiny ja hyppäsin bussiin joka tulee suoraan meidän oven eteen ja vie sieltä käytännössä suoraan seuraavalle pysäkille minne joutuisin muuten kävelemään. Bussissa huomaan, että en ole ainut laiska ihminen vaan huomaan, että samassa bussissa istuu vanha rinnakkaisluokkalainen, joten vaihdoin pari sanaa hänen kanssaa kunnes tiet erkanivat, koska hän matkas metrolle ja itse jäin odottamaan bussia.

Koulupäivä alkoikin sitten siitä, että kouluun tullessani huomasin olevani siellä yksin, joten päätin vielä nopeasti kerrata kokeeseen ja sitten olikin jo aika suunnata kohti koetta ja pelkoa siitä, että koe tulisi olemaan vaikea. Mutta koe osottautui yllättävän helpoksi, mutta en vielä sano mitään arvosanasta, koska sitten jos sanon et nyt tulee joku hyvä numero niin sitten todellisuudessa tuleekin joku sysi paska eikä se mitä oli toivonut. Näin toisen koeviikon jälkeen voi todeta, että ei nämä niin pahoja oo ku on kerrottu(noh toisaalta nämä ovat vasta ekoja koeviikkoja, mut anyways). Itse sain kokeeseen helposti tekstiä ja näin, mutta vieressä istuva luokkalainen tuskaili oman kokeen kanssa ja se ei ollut kivaa katsottavaa. Kavereista puheen olle nyt tässä viikolopun aikana(?) rakas luokkalaiseni muuttaa takaisin omalle koti paikkakunnalle, koska koti-ikävä iski. Voit kuule kaveri olla ihan varma, että sua me ei unohdeta ja ehkä joskus jopa porukalla tullaan sua kattomaan! Mutta sun pitää luvata, että tuut käymään myös Helsingissä(Saara mä tiedän et sä luet tätä). Vaikka sä olitkin meidän luokalla vain todella pienen tovin niin me kaikki tulimme sun kanssa toimeen ja susta tuli meille monelle varmasti hyvä ystävä ja joillekkin ehkä vähän enemmänki kuin pelkkä ystävä. Tästä viel ystävyyteen liittyvä biisi kuunneltavaks.

Tästä alkaa itselläni alkaa taas tylsä, hitaasti rullaava arki, koska koulussa ei ole mitään kiireitä.....voisin jopa melkeen käydä kuvaamassa ja olla enemmän kavereiden kanssa sillä niille ei nyt koeviikon ja sitä edeltäneen viikon takia oikeen ollut aikaa.

Mun piti kylläkin kirjoittaa tänään ihan aiheestakin, mutta taidankin pitää tämän tälläisenä pikaisena tilanpäivityksenä mun tylsästä arjesta. No mutta kiitos kun luit ja Santeri kiittää tältä erää ja jatkan omaa illan viettoani ja niin teidänkin pitäisi. Heihei!

PS. Vihaan koulukirjojen hintoja.....ei mulla muuta.

Koeviikko.....mikä se on?

Moikkelis


Tänään ei tosiaan oikeen ollu mun päivä. Eilen illalla nukahettiin sellasella fiiliksellä, että huominen koe menee hyvin, siihen on nyt kerrattu ja se menee nappiin. Noh puhelin pois kädestä ja eikun unten maille....seuraava asia olikin sitten se, että tajuan herääväni siihen kun puhelin pärähtää tyynin alla, otan puhelimen käteen ja katson viestiä joka kuuluu näin : Joko sä nukuit poimin tai sä et vaa vastaa muuten vaa...  Katoin sen jälkeen kelloo ja totesin EI HELVETTI, koska kellohan näytti 08.06 ja kello 09.00 alkaa koe ja minulla menee koulumatkaan se tunti, noh siinä heitin vaatteet niskaan ihan helvetin nopeesti ja seuraavaks juoksuks bussipysäkille siinä toivossa, että kerkeis bussiin, mut eih se pirulainen näytti vaa persettä....pitiki siitä juosta seuraavalle pysäkille ja todeta, että en siihenkään ehi, joten päätin hypätä metron kyytiin ja mennä vaihteeksi sillä. Kaikki oli hyvin siihen asti kunnes rautatietorilla liukuportaissa itse päätin kompastua ja sen takia jalka on ollu kipeenä koko päivän. Eipä se epäonni siihen loppunu vaan myöhästyin junasta jolla olisin todennäköisesti ehtinyt kouluun ajoissa, mutta ei. Kouluun siis saavuin tyylikkäästi 15min myöhäs eli loistava päätös matikan kurssille sillä olin myöhässä ihan ekaltakin tunnilta tällä kurssilla, joten miksi en oli myös vikallakin tunnilla myöhässä. Ihan vaan koska mä voin.


Mutta enpä kyllä tullut sinällään kertomaan teille mun omasta päivästä vaan oli mul aihekkin, mutta nyt kun aloitin niin kerronpa, että minulle kuuluu ihan hyvää tosin ollut tässä nyt vähän kiire, koska lukio ja koska koeviikko, joka on ihan justiinsa loppumassa..JESS se tuntuu jotenkin niin oudolta kun näitä kokeita on vaan viisi tälläistä rykelmää ja se tuntuu siltä, että yläasteella niitä oli paljon enemmän.


Ja tosiaan mun piti puhuu siit aiheest ja silti ajaudun toiselle raiteelle, mutta aloittakaamme. Elikkä aihe tällä kertaa tuli luokkalaisen pyynnöstä, koska kuullemma mun muut postaukset on masennusta niin nyt sitten aiheena toimiikin ILO ja erityisesti asiat jotka tekevät minut iloiseksi ja ainoa kriteeri oli, että ne eivät saa olla isoja asiota, kuten kaverit, perhe jne. Toi kriteeri teki tehtävästä yllättävän vaikean, koska näitä pienempiä iloja on vaikeampi keksiä, mutta hetken pohdittua mä sit keksin jotain.


Ensimmäinen asia joka tekee minut iloiseksi on ihmisten kiitollisuus nimenomaan pienissä arkisissa asioissa, kuten esim. jos julkisella paikalla jää pitämään ovea auki ihmisille niin suurin osa ei sano mitään ja se osa joka sitten sanoo sen sanan: KIITOS niin se osa ihmisistä tekee minut hyvin iloiseksi. Tästä oiva esimerkki on kun viime torstaina jäin keskustassa pitämään ovea auki ihmisille niin siitä käveli ohi kutakuinki 10 ihmistä ja yksikään ei sanonut kiitos, tämä vähän harmitti minua ja teki mieli kävellä niiden perään ja todeta, että "Käveleppä takasin ulos ja tuut sisälle vast sitten kun osaat kiittää"


Toinen asia joka mieleen tuli onkin sitten se, että näkee toisen ihmisen iloisena tai onnistuvan jossain, siitä tulee itselle ainakin hyvä mieli tai sitten se tilanne kun toisella menee elämässä hyvin niin se iloitseminen siinä mukana on parasta vaikka asia ei minulle kuuluisi. Parempaa on vielä se jos on onnistunut auttamaan ihmistä jossain ja sen jälkeen näkee toisen ilon niin siinä samantien itsekkin tulee iloiseksi.


Kolmas asia on sitten ruoka(tämän voi luokitella isoonkin asiaan, mutta minä luokittelen tämän pieniin iloihin). Elikkä ruuan syöminen ja tekeminen on asia mikä tekee tämän miehenalun/pojan iloiseksi, simple as that!


Neljäs asia on sitten musiikki. Sen tekeminen, kuuntelu ja soittaminen tekee minut iloiseksi. Mitä sen parempaa ku Suomen kesä, nuotio, hyvä seura, makkaraa ja kitaralla soittamista(been there, done that)


Viides ja viimeinen asia tähän onkin sitten varmaan itselleni valokuvaaminen. Onnistuneen kuvan ottaminen tekee minut iloiseksi tai ihan muuten vaan kameran kanssa heiluminen tekee minut iloiseksi. Ja varsinkin jos joku muukin tykkää ottamastani kuvasta niin se on ihan huippua.


Tosiaan eilen kävin hyvän sään takia pitkästä aikaa räpsimässä vähäsen kuvia ja tässä ne tulevat:

Mä oon aina miettiny, että mikä helvetin kivikasa toi on tai mikä virka sil on tos

Vuosaari kaikessa komeudessa

Taivas oli oikeen hienona

Itsellänihän ei ole enää mitään sanottavaa, muuta kun että hyvää loppuviikkoa ja me näemme mahdollisesti ensi plokissa. Jatkankin tästä itse ruotsin kokeeseen lukemista

Radion kautta tänne

Moikkelis

Päiväni alkaa sillä, että avaan silmäni ja tajuan että olen nukkunut paremmin kuin monena viime yönä. Jei ! Seuraava asia onkin sitten se, että tajuan olevani ulkona sateessa ja kovassa tuulessa melkeen rannalla kun asutaan niin tuulee aina...voihan juku rakastan Vuosaarta. Kavereiden kanssa eilen juttelimme kovasti, että millainen tämän päivän radio-ohjelma tulisi olemaan ja siinä aiheesta kun puhuttiin, niin kehoituksesta päätin ottaa tabin käteen ja heittää idea sinne. Noh kirjoitin sivun verran omaa asiaa ja olin siihen tyytyväinen joten laitoin tabin sivuun ja jatkoin omia hommia. Ja nyt aamulla mietin, että hei voisin jatkaa sitä nytten.....noh kappas keppanaa olin unohtanut tabini kotiin joten jouduin asiaa taas pohtimaan bussissa, mutta se ei minua haitannut. Radiossa sitten tosiaan puhuttiin hyvästä ja pahasta ihmisestä......sillä aikaa kun musiikki soi lähetyksessä niin me vaihdettiin hyvinkin syvällisiä ajatuksia ja kokemuksia.


Pois tullessani radiosta rupesin miettimään asiaa vielä uudestaan ja päätin siinä sitten, että kirjotan siitä blogi postauksen sillä en tännekkään ole kirjoittanu pitkäääääääääääääääääään aikaa. Joten hypätkää mukaan mun ajatusten virtaan, turvavyöt kiinni ja menoks!


Ajatuksena on tosiaan kirjoittaa hyvästä ja pahasta tai lähinnä oikeastaan kiusaamisesta, koska minulla siitä on kokemusta ja ne tässä nyt haluaisin jakaa.


Elikkä minua on siis kiusattu tokalla luokalla, onneksi se ei ikinä ole mennyt kovin fyysiseen kiusaamiseen vaikka sitä välillä toivoin, koska henkilökohtasesti sanat satuttaa enemmän kuin esim. lyönnit. Sanallisesti minua siis kiusattiin lähinnä sen takia, koska olin muuttanut juuri Suomeen, joten kieli ei ollut täysin hallussa(eikä se ole kyllä vieläkään) elikkä nimiteltiin hyvin paljonki esim. ryssäksi, vammaseks jne. Yritin sitä peitellä enkä kertonut siitä kenellekkään, mikä taisi olla kyllä virhe. Mutta sitä kun jatkui pitkään niin se vissiin alkoi näkymään mussa, koska äiti kysy, että mikä minulla oli? Noh siinä en enää viittinyt asiaa piilotella, joten kerroin ja rakas äiti hoitikin asian niin, että enää minua ei kiusattu. Monet olisivat varmasti sanoneet minua tässä vaiheessa vasikaksi tai joksikin muuksi, mutta minäpä en siitä välittäny, eikä kenenkään muunkaan pitäisi sitä peitellä vaan asiasta pitää kertoa heti jollekkin ku sitä alkaa esiintyä.

Tosiaan kiusaaminenhan loppui siihen ja sen jälkeen minua ei sen kummemmin kiusattu, mitä nyt huudeltiin vähä joka paikas jotain, mutta opin suodattamaan sen pois, koska tiesin sen totuuden, että mitä minusta huudeltii oli totta. Esim. se että minua sanottiin ryssäks niin opin senkin hyväksymään ja kumoamaan se sanomalle heille takaisin että "niin olenkin, mitä sitten?" Huutelijat aina siinä vaiheessa hiljenee ja itse pystyin poistumaan tilanteesta sellasella winwin fiiliksellä. Ja olen oppinut suodattamaan pois kaiken muunkin paskan ja olen aika neutraali huutelulle. Vaikka itse olen neutraali huutelulle niin se ei todellakaan tarkoita sitä, että kaikki muutkin olisivat. Olen tavannut ja tunnen tälläkin hetkellä ihmisiä ketä on kiusattu ja he ovat myöskin kertoneet, että olisivat mielummin ottaneet vaikka lyöntejä naamaan, kun sen, että heitä haukuttiin selän takana tai suoraan päin naamaa.

Lähdin myös siltä kantilta miettimään, että miksi edes ihmiset kiusaavat toisia...päädyin siihen, että taustalla on pakko olla jotain omia kokemuksia ja mielestäni kiusaaminen on kierre johon voi joutua eli joku kiusaa vaikkapa sinua, koska häntä kiusataan ja tunteakseen olonsa paremmaksi tämä henkilö kiusaa sinua, tästä seuraa se että sinä aloitat toisen ihmisen kiusaamisen parantaaksesi omaa oloa ja niin tämä kierre ja pyörre vaan jatkuu.....ja jatkuu......ja jatkuu. Joskus siitä pitää vain poistua, eikä aloittaa toisen ihmisen kiusaamista sen takia, koska sinua kiusataan, pitää uskaltaa pyytää apua, eikä siirtää sitä vihaa ja surua eteenpäin, koska loppujen lopuksi siitä ei hyödy kukaan. Sitten minua naurattaa nämä asiat joista ihmistä kiusataan.... "Vitun läski!"  "Sä oot noin lauta, eeeei vittu XD"  "Sul on finnejä naamas, vitun ruma paska" jnejne. Toi ei oo mun mielest mitään muuta kuin naurettavaa, huutelijan pitäisi aluksi varmistaa olevansa täydellinen jotta tollasta voi sanoa, sillä ei ihminen voi mitään noille asioille, koska ne johtuva geeneistä aika paljon.


Noinkin yksinkertaiset sanat ruma, läski, lauta jne. voivat jättää ihmiseen ikuisen arven, vaikka niistä piirteistä pääsisikin eroon niin minä-kuva voi olla niin vahingoittunut silloin, että näkee itsensä aina esim. läskinä.

Joten valitkaa oikeasti sananne hyvin tarkasti ennen kuin menette niitä sanomaan, koska kaikki ovat tasa-arvoisija ja ihmiset ovat myös erillaisia ja sitä ei pitäisi arvostella vaan sitä oikestaan pitäisi tavallaa ihailla, koska erillaisuus on vain hyvästä.


Tälläisiä ajatuksia minulla tällä kertaa. Voipi olla, että teksti on vähän sekavaa, koska en sitä etukäteen suunnitellut. Itselleni kuuluu toki hyvää, ei mitään ihmeellistä ole tapahtunut tässä parin viikon aikana(?) Olen vain lähinnä tehnyt kouluhommia...siksi en ole kerennyt kirjoittaa mitää sillä on ollut jumalaton kiire jaaa sen takia myös ei kuvia tule tähän, koska en tosiaan ole kerennyt käydä kuvaamassa mitään(ja sääkin on ollut niin huono, että senkään puolesta en olisi saanut mitään hienoja kuvia.) 


Näin tällä kertaa, kiitos jos kyydissä pysyit koko matkan ajan etkä kyydistä pudonnut. Voitte ottaa turvavyöt nyt irti ja tuosta EXIT-kyltin nuolen näyttämästä suunnasta voipi poistua jatkamaan omia puuhia. Nähkäämme ensi blogissa.

Ikävä

Heihei ihmiset

Alright....ei enää ikinä 20km lenkkejä kylmilteen sillä on muuten jalat ja pohkeet ja kaikki mahollinen paskana. Heräsin aamulla varsin mukavissa merkeissä: ennen herätyskelloa ja näin, katoin siinä sitten kello sellasella asenteella, että kyl täs on aikaa viel vähän makoilla. Noh...makoilin siin hetken ja sit ku päätin nousta niin eka reaktio oli AI HELVETTTI . Jalat teki niin sanotusti kuolemaa ja voihan ku päivän mittaan oli tuskaa edes kävellä...ja kun oli koulussa tottunu käytävällä kävelyyn ja jalkojen liikuttamiseen niin kipu ei ollu niin paha, mutta kun oli istunu sen 75min luokassa niin sen jälkeen se oli taas helvettiä. Mutta näin iltaa kohden kaikki on mennyt parempaan suuntaan.



Nyt itse aiheeseen, jonka sain rakkaalta ystävältä Saaralta. Elikkä aiheeni on ikävä ja jonkun ikävöinti. Ikävä on varsin haikea tunnetila kun siitä ei oikeen pääse millonkaan eroon, vaikka lopettaisi yhden asian ikävöinnin niin sen paikkaa jonkun toisen asian tai ihmisen ikävöinti, vaikka me ei tiedosteta sitä aina niin se istuu meidän sisälle se tunne eikä siitä pääse eroon ei sitten millään. Kauheinta on kuitenki se jos joutuu päättämään kahden paikan väliltä, että missä olisi. Minulla tämä tarkoittaa mun mummin ja vaarin luona vaiko sitten ihan täällä Helsingissä kotona. Molemmissa on hyvät puolensa ja huonot puolensa siksi se päättäminen on niin vaikeaa. Itselläni suurin syy on kaverit joista en halua luopua eli jos mulla ei ois täällä niin mahtavia kavereita ja aivan ihanaa tyttöystävää niin en olisi täällä Helnsingissä vaan olisin Kotkassa tai isäni luona Leppävirralla.


Monesti on tullu mietittyy sitä, että voiko siitä sittenki päästä jollain tapaa eroo, niin aino tapa mikä on tullu mieleen niin on se, että sulloo kaikki tärkeät ihmiset ja asiat yhteen huoneeseen ja elää siellä. Ja toisinaan on sit taas tullu ajateltuu että se on ihan okei, että on ikävä jotain paikkaa tai ihmistä sillä sehän vain tarkoittaa sitä, että välittää.


Vaikka olisi tälläisessä tilanteessa, että pitäisi valita kahden paikan välillä tai vaikka kahden tai useamman ihmisen välillä niin sen päätöksen minkä ikinä tekeekään ni on oltava se oikea.

Eipä mulla muuta, joten heissulivei lukijat ja pitäkää homma aitona!

Liikuntaa

Heissulivei kaikille

Koska en tiedä mitä on sosiaalinen elämä niin tai mikään muukan elämä näin niinkuin niin päätin ihanana sunnuntaina lähetä peinelle hassulle lenkille, koska olen niinkin ilkeä enkä koe isäpuolta isäkseni niin päätin jättää onnittelut sikseen ja painua pihalle. Matkalla tuli mietittyä monia asioita, mutta yksi nousi yli kaiken elikkä ittensä kunnossa pito. Minulle se ei ole ikinä ollut vaikeaa eli jos oon nähny et nyt vaikka alkaa maha törröttämään niin olen vain lopettanut liikasyömisen ja alkanut kuntoilla. Tässä siitä tavallaan todiste:

Elikkä tosiaan kuntoilu ei minulle ole ikinä ollut vaikeaa, koska urheilusta olen tykännyt niin sen kuin vaan lähti ulos kirmaamaan niin se oli siinä. Eli näin toimittiin pienenä, mutta sitten aloin kiinnittämään enemmän huomiota näin sanotusti kehonhallintaan eli siis siihen, että olisi voimaa, jaksamista ja tasapainoa ja niitä nyt tässä olen yrittänyt pitää yllä kesän jäljeltä, kun sillon oli enemmän aikaa tehdä näitä asioita. Koulun takia siis on jäänny liikunta vähemmälle, mutta sen ei pitäisi olla mikään tekosyy sille, että eikö voisi lähteä vaikka lenkille ja siksipä olen aina yrittänyt sinne päätyä jos ei oo mitään suurempaa kun läksyt, koska jos on kokeita tai esseitä tulossa niin niihin olen aikaa uhrannut(kuten vaikka nyt on ollu työn alla bilsan esseen suunnittelu ja sain vasta nyt revittyä itseni tälle huimalle lenkille)

Mutta tiedän, että aina ei se liikunta luonnistu niin helposti ja joidenkin pitää siihen paneutua enemmän. Monesti olen katsonut Suurinta Pudottajaa ja ihaillut heitä sillä heidän tahdonvoima on jotain niin hurjaa ja kaikkien pitäisi ottaa heistä esimerkkiä, sillä he ovat asettaneet  itselleen tavoitteen ja sitä kohti he taistelevat, kaikkineen hankaluuksineen, mutta silti onnistuvat siinä. Vaikka kuinka kaun siihen kuntoiluun menisi niin ei kannata luovuttaa.

Samalla mietin laihduttamista(en omalla kohalla vaan yleisesti), että miten se on kaikkein tehokkainta, koska se stereotypia on se, että nyt lopeta syömisen ja alan liikkumaan. EI, se ei mene niin... Monet ammattilaisetkin sanovat, että ruuan syönny lopettaminen ei hyödytä mitään ja pitkällä tähtäimellä se vaan huonontaa asioita. Eli siis pitää syödä niinkuin ennen, mutta korvata kaikki epäterveellinen terveellisellä(no shit Sherlock) ja syödä sitä ruokaa tiettyinä aikaväleinä. Mutta itsestäni tuntuu että nuo kaksi asiaa ruoka ja liikkuminen eivät laihduta ihmistä vaan siinä pitää olla vielä jotain muuta mukana, mutta en sitten kuitenkaan saanu päähäni, että mitä se muu on.

Myös yksi tärkeä asia on motivaatio. Sen avulla mielestäni laihtuminen nopeutuu, koska ilman motivaatiota tietenkin liikkuminenkin on sellaista pakkopullaa ja jos liikkuu pakkopullasta niin ei saa mitään tuloksia, koska siitä ei nauti. Mutta aina välillä sen löytäminen on vaikeaa tai sitä ei vaikkapa ole ollenkaan. Kannattaa siis etsiä motivaatio niin kaikki on paljon helpompaa. Ja motivaatiota ei ole se, että esim. haukkuu itseään läskiks. Se ei auta asiaa yhtää ja jossain vaiheessa se voi jopa masentaa ihmistä.

Mietin myös sitä, että ei kannata seurata lukuja kauheasti. Eli siis jotain kalori määriä ruuassa tai sitten painoa vaa´alla ainakaan niinkuin alkuu, koska nekin vaan masentaa. Tuloksia siis tulee jos on tullakseen. Siinä voi toisilla mennä pidempään kun toisilla.

Tässä pieni pätkä psykiatri Ben Furmanin teoriaa:

- Minulla on tällainen miniteoria, jota kutsun myös taikinateoriaksi. Leipää ei voi laittaa uuniin, ennen kuin se on leivottu, eikä ihminen muuttaa toimintaansa, ellei hän ole siihen valmistautunut, Furman huomauttaa.

Esimerkiksi, jos ihminen kertoo lopettavansa tupakanpolton, innon voi latistaa yhdellä kysymyksellä: miten aiot sen tehdä?

- Tällainen kysymys on niin sanottu killer question eli tappajakysymys. Ihminen menee ihan lukkoon ja alkaa pohdiskella, kuinka hankalaa lopettaminen todella on ja ehkäpä hän lopettaakin sitten vaikka ensi vuonna, Furman kuvailee.

Furmanin mielestä oikea vastaus on kehua päätöstä ja kysyä, miksi ihminen haluaa lopettaa tupakanpolton.

- Jos haluaa motivoida kunnolla, kannattaa oikein tingata, että onko siinä lopettamisessa nyt järkeä, kun eikös se ole aika mukaavakin touhua tuo tupakointi.

Ihminen alkaa vaistomaisesti puolustaa päätöstään ja löytää näin itselleenkin lisää syitä ja voimia lopettaa tupakanpoltto.

Furmanin mukaan ensimmäinen asia motivoinnissa on saada tavoite tuntumaan omalta.

Eipä minulla sitten muuta tällä kertaa. Onnea motivaation etsimiseen ja nyt vain perse ylös penkiltä tai sohvalta tai millä ikinä sitten istutkaan ja lähde lenkille. Kyllä juuri tähän aikaa jolloin tämä postaus tulee. Noei sentäänsä, mutta etsikään se motivaatio ja liikkukaa. Pitäkäähän homma aitona lukijat, minä tästä poistun syömään ruisleipää. Hyviä öitä ja näämme ensi blogissa

Pohdiskelua

Heipparallaa kaikille


Tänään oli taas vaihteeks yks niistä päivistä, kun mikään ei oikeen kiinnosta, paria asiaa lukuun ottamatta. Ensinäki hämmästyin kun pääsin sitten loppujen lopuksi matikan kurssista läpi ja sitä rataa, mutta sinne oli myös ilmestynyt merkintä, että sain kasin matikan vitos kurssista minkä lähelläkään en ole käynyt joten nyt en tiedä että pitäisikö mun ilmottaa asiasta vai antaa vaan asian olla. Toisaalta näin sanotusti: ilmainen kurssi, mutta toisaalta se on moraalisesti väärin olla kertomatta asiasta. Tän ajatuksen kanssa olen tuskaillut kokonaisen illan, mutta en ole saanut mitään selkoa ajatuksista. Samalla olen luukuttanut yhtä biisiä ihan huolella. Käykääs vilkaisemassa sitä tästä jos kiinnostaa!


Mutta olihan minulla tavallaan aihekkin josta puhua. Jos vain kiinnostaa niin hypätkää kyytiin ja lähetään pienelle opastetulle kierrokselle mun pääkopan sisälle


Monesti olen miettinyt, että usein ihminen on sanonut jotain mutta tarkoittanut aivan toista asiaa. Monesti se on niin, että sitä ei huomaa mutta tietyissä tilanteissa se on aika näkyvää.


Itteeni harmittaa kyllä ihan sikana se että miten ihminen voi tehdä niin. Okei en itekkään ole mikään täydellinen ihminen ja ei ole kukaan meistä, mutta mun oma periaate on aina se, että sen mitä sanon niin myös sitä tarkoitan. Vaikka välillä tulee sanottua asioita mitä ei voi esim tehdä ja sen jälkeen olen aina miettinyt, että välillä mun pitäs olla ihan hiljaa eikä sanoa mitään.


Kuitenkin se fakta ärsyttää mua suuresti, että esim jos tekee jonkun asian väärin tai vasten toisen halua niin siitä saatana kannetaan kaunaa, vaikka sitten hautaan asti. Tuntuu kyllä välillä siltä, että lapioisin vaa itteni päälle paskaa ja rämmin jossain pohjamudassa omien ajatusten ja mielipiteiden ja tekojen takia, mutta sitten taas omalaatuisuus on mun mielestä todella hyvä asia, sillä erotetaan ihmiset toisista. Ja onhan se aina välillä mukavaa löytää ihmisiä jotka ajattelee samalla tavalla kun minä itse, mutta nekin ihmiset ovat hyvin vähissä että tuskin täällä on nyt ketään joka mua ja mun ajtusmaailmaa ymmärtäis täysin, mutta ehkä sekin on ihan hyvä vaan. 


Omasta ajatusmaailmasta ja periaatteista kun nyt pääsin alkuun ni mä voisin avata mun toista periaatetta vähän lisää elikkä siis kavereiden asettaminen itteni edelle. En varmasti oo ainoo kuka ajattelee näin mutta oon oikeesti valmis menee läpi harmaan kiven kavereiden vuoks ja siks mä oon löytäny itteni useesti yleensä tilanteesta missä mä autan kaveria tai kavereita jonkun ongelman kanssa. Mutta se ei oo aina sellaista että pitäisi auttaa tekemään jotain vaan myös sitä, että vaikkapa kuuntelee kaveria ja voihan jukra kun sitä mä oon harrastanu, mutta en valita sillä se on aina mahtava nähä et jos saa jonkun elämän rullaamaan astetta paremmin vaikka jollain neuvolla. Mulle on kyllä monesti sanottu, että mä ajattelen liikaa muiden hyvää oloo enkä yhtään omaani, mutta se ei minua kiinnosta sillä kaverit ja ystävät ovat minulle paljon tärkeempiä ja mä oon oikeesti valmis auttamaan ja kuuntelemaan aina siihen asti kunnes kuolla kupsahdan.

Tämä oli tässä mun osalta. Anteeks et oli taas tälläne sekalainen blogi. Kiitän ja kumarran ja näämme ensi kerralla.

Elämän pienet ilot

Hellurei taasen


Avasin aamusta silmäni, käännyin toiselle kyljelle ja vilkaisin kelloa, joka taisi näyttää 09.jotain. Noh ajattelin makaavani hetken sängyllä ja niinpä mä otin kännykän käteen ja aloin selaamaan tavallisen rutiinin mukaan facebookkia ja sen jälkeen instagrammia. Hetken niitä sitten selattua tajusin, että voisin avata ikkunat kun huoneessa oli niin pirun pimeetä, noh samalla vilkaisin, että "ei helvetti, onks siel jo lunta???!!" mutta tajusin silmiäni siristettyä, että kyseessä oli aika sankka sumu. Yhtäkkiä vaan tuntui siltä että nyt täytyy päästä kuvaamaan. Ja niinpä kymmenen minuutin sisään oli ulkona pyörän seläs ja matkal kohti tietämätöntä kohdetta.



Vaikka aina ei elämässä kaikki menekkään putkeen niin aina löytyy asioita jotka piristävät itseäsi todella paljon. Minulla nämä asiat ovat rakkaat ihmiset, valokuvaaminen ja luonnon keskellä liikkuminen, koska näiden asioiden avulla voin tavallaan irtautua arjesta ja unohtaa kirjaimellisesti kaiken paskan. Voi olla että kaikilla ei ole tälläisiä pikku asioita joista voi hakea "turvaa", jos olet sellaisessa tilanteessa, että sinulla ei ole tällästä asiaa niin herran jumala hanki sellainen! Koska ne todellakin auttavat. Eikä niitä aina käytetä siihen että pääseen paskaa turvaan vaan näiden asioiden avulla voi myös rentoutua, joka sekin auttaa hyvin paljon esim. koulun aikana, kun ei vaan jaksa tehdä enää tehtäviä niin lähtee, vaikka lenkille ja sitten tulee takaisin latautuneen painamaan niitä jäljelle jääneitä tehtäviä.


Toisaalta aina ei kannata juosta karkuun tätä niin sanottua "paskaa"  vaa joskus pitää hyväksyä asiat niinkuin ne on. Esim mulla ei nyt kaikki mee putkeen kotona, enkä asialle voi oikeen mitään niin mun pitää vaa hyväksyy tää kaikki "paska" ja painaa elämässä eteenpäin tavoitellen unelmia ja tavotteita. Vaikka kuinka monta kertaa elämä potkis päähän niin mielestäni ei kannata lannistua vaan potkia sitä takasin, jossain pisteessä se vaan lopettaa takasin potkimisen ja sinulla menee taas kaikki hyvin. Vaikka elämä olisi kuinka negatiivista niin kannattaa etsiä niitä pieniäkin rippeitä positiivisista asioista, vaikka ne sit ei oliskaan niin elämää mullistavia asioita niin ne auttavat silti.


Muuten minulla menee aika loistavasti, kaikki muu paitsi perhe asiat rullaavat eteenpäin omalla tahdilla ja muutenkin kaikki on todella positiivista, tottakai päiviin mahtuu aina pari kusipäätä, mutta en anna niiden haitata. Kävästiin tossa luokkalaisen kanssa Digiexpoilla ja oli muuten todella kivaa siellä! Nämä on juuri näitä pieniä iloja josta kannattaa nauttia! Kuvia  tapahtumasta: 

Olis muuten tehny mieli maistaa!

Tätä mä jäin tuijjoittamaan hyväks toviks

Noiden jälkeen en enää ikinä kuuntele omista kajareista musaa! ja on noilla muuten hintaaki ihan mukavasti

Teki vaa mieli ajaa tol pois sieltä messukeskuksesta

Jaaa sitten tämän päivän extempore retkeltä kuvia, koska sumu

Itsellänihän ei enää ole mitään kerrottavaa, joten annan luvan siirtyä omiin puuhiin. Kipin kapin poispois. Tapaamme ensi plokissa.